PKS Jakelu -Tulevaisuuden tekijöille

KEITÄ ME OLEMME

PKS Jakelu keskittyy postin jakeluun pääkaupunkiseudulla ja on toiminut vuodesta 2018 lähtien. Postinjakelun toimiala on saanut uusia toimijoita, joka tuo tervettä kilpailua muuten niin perinteiselle alalle. PKS Jakelun ydinporukassa toimivat kokeneet jakelualan ammattilaiset, joiden osaaminen pohjautuu kokemukseen sekä erilaisiin toimintamalleihin.

Yrityksemme toiminta liittyy vahvasti ketterään kehitykseen, yksittäisien jakajien, sekä alihankintojen koordinointiin sekä laajojen yhteistyöverkostojen hyödyntämiseen”.

PKS Jakelun taustajoukot ovat Suomen suurimmissa mediataloissa sekä Jakeluyhtiö Suomen verkossa. Keskeinen toimintamallimme on tuottaa kustannustehokasta jakelua, jossa asiakkaat saavat postinsa palvelulupauksemme mukaisesti oikeaan aikaan ja oikeaan paikkaan jakeluiden seurantaa hyödyntäen. PKS Jakelun kasvun ja kehityksen takaa osaava ja ammattitaitoinen henkilökunta sekä luotettavat yhteistyökumppanimme.

Oletko Sinä meidän uusi työntekijämme?

Haemme pääkaupunkiseudulle postinjakajia vakituisiin työsuhteisiin. Jakajan tehtävä on jakaa osoitteellista postia Espoossa, Helsingissä, Kauniaisissa ja Vantaalla.

Tutustu meidän avoimiin työpaikkoihin

Lisäksi löydät meidät Facebookista ja Instagramista.

#Becauselifedoesntstopforbadweather

Jakajan vastuutehtäviin kuuluu kirjeiden, aikakausilehtien ja esimerkiksi pienien pakettien jakaminen arkipäivinä pääkaupunkiseudulla.

Voit soveltua työhön, jos...

  • olet vähintään 18-vuotias

  • sinulla on auto tai pyörä käytettävissä jakajan työhön vähintään 2-3 päivänä viikossa

  • pystyt kommunikoimaan työssä suomeksi tai englanniksi

Olisi myös hienoa, jos pidät vastuun ottamisesta sekä ruutineista, ja sinulla on ripeä työote - eikä päivittäinen porrastreenikään kuulosta sinusta pöllömmältä!

  • Työt läheltä kotia - haluamme antaa sinulle jakelureitit myös osaamisesi mukaan.

  • Jakelun voit tehdä kello 8 - 18 välillä, joten sinulla jää aikaa esimerkiksi opiskelulle tai harrastuksille.

  • Aina vapaat viikonloput!

  • Olet liiketoimintamme perusta ja edustat meitä katukuvassa!

Vantaan koivuvaarassa työskentelevä tehokas lajittelutiimi tunnetaan myös nimellä “Kaupungin nopeimmat kädet!”

Lajittelijan tehtävä on huolehtia tuotteiden oikeasta jakojärjestyksestä ja varmistaa sujuva jakelu.

Hyvällä pohjatyöllä tuotteet sujahtavat parhaiten oikeaan paikkaan ja Jakaja kiittää :)

#thefastesthandsintown

Hae meille töihin helposti täyttämällä hakemus tai kerro itsestäsi vaikka sähköpostilla: rekry@pksjakelu.fi.

Heräsikö kysymyksiä? Ole rohkeasti yhteydessä!

JAAMME PÄIVITTÄIN KIRJEITÄ, LEHTIÄ JA PIENPAKETTEJA

PKS Jakelu Oy on seitsemän suomalaisen mediayhtiön vuonna 2018 perustama yhtiö, jonka tehtävänä on jakaa yritysasiakkaidensa kirjeitä, aikakauslehtiä ja muita osoitteellisia lähetyksiä pääkaupunkiseudulla. PKS Jakelu Oy luo toiminnallaan kilpailua postinjakeluun ja mahdollistaa kustannustehokkaiden ja laadukkaiden jakelupalveluiden tarjoamisen sekä postin lähettäjille että saajille. PKS Jakelu Oy toimii osana Jakeluyhtiö Suomi Oy:n jakeluverkostoa www.jakeluyhtio.fi/ ja toimitilat sijaitsevat Vantaan Koivuvaarassa.